Tuesday, January 24, 2012

Venetsian lumo

Ja piiiitkästä aikaa lisää reissurapoa! Marraskuun alussa - heti tatrailun jälkeen - lähdin valloittamaan Venetsiaa. Tälläkin kertaa kyseessä oli ESN-järjestön matka, mutta järjestelyt olivat nyt moitteettomat.  Ennen matkan alkua olin tosin hieman pettynyt, että ajankohta oli näin myöhäinen. Muutin kuitenkin mieltäni paikan päällä, sillä ajoituksella oli huomattavia etuja: ihmisiä oli paljon vähemmän (siltikin välillä tungokseen asti) eikä hajuhaitoista ollut tietoakaan. Ilma oli sitä paitsi poikkeuksellisen lämmin eikä ennusteista huolimatta satanut koko päivänä. (Vaikka itse jouduinkin turvautumaan talvivarustukseen lievästä kuumeesta ja yskästä johtuen, näin erään amerikkalaispariskunnan lompsivan kujilla t-paidassa, shorteissa ja sandaaleissa!) Pakko myöntää, että Venetsia on kaunis ja romanttinen paikka. Tunnelmasta pääsi myös onneksi rauhallisen ajankohdan vuoksi nauttimaan. (Harmi vain, että täydellinen matkaseurani oli Suomen kamaralla!) Muutaman tunnin kiertelyn jälkeen miljöö alkoi kuitenkin toistaa itseään, joten päiväreissu oli ainakin minulle enemmän kuin riittävä. Kauniisiin rakennuksiin ja kanaaleihin alkoi hiljalleen turtua ja jopa väsyä ja jossain vaiheessa tuntui, että "kaikki" on jo nähty. Tämän takia en usko, että menisin Venetsiaan enää uudelleen. Venetsia kuuluu ehdottomasti näkemisen arvoisiin kohteisiin, mutta alkaa yllättävän nopeasti kyllästyttää - etenkin, kun hintataso rajoittaa tekemismahdollisuuksia. Jo pelkkään ruokailuun pitää varata vähintään kymmenen euroa (tämä oli italialaisen tytön neuvottelema ryhmätarjous ei-kovinkaan-hääppöiselle pizzalle). Kahvilassa nautitusta cappucinosta sain pulittaa nelisen euroa, kahden pallon jäätelötötterostä saman verran. Tiukalla budjetilla kannattaakin panostaa yhteen ruokailuun ja varata evästä mukaan, jos meinaa viettää Venetsian kujilla koko päivän. Italiassa on muuten tapana, että ravintolassa veloitetaan eräänlainen pöytämaksu, joka on (ilmeisesti aina) kiinteä ja jaetaan pöytäseurueen kesken. Jos siis et aio syödä tai juoda mitään, ei kannata mennä kavereiden seuraksi istuskelemaan, ellet halua maksaa siitä. Toisaalta ei kannata laskeskella ruokabudjettia pelkän ruokalistan perusteella, sillä pöytämaksua ei ole listojen hinnoissa huomioitu. Suuntaa-antavana tietona voin kertoa, että niissä kahdessa melko vaatimattomassa paikassa, jossa me ruokailimme, pöytämaksu oli 10-12€/pöytä. Onneksi ESN oli järjestänyt matkan hintaan kuuluvan illallisen hotellille. Siellä ruoka oli maukasta ja sisälsi peräti alku-, pää- ja jälkiruoan. Ruokafriikkinä halusin toki jotain maistiaistulaisiakin hankkia. Onnekseni pysähdyimme paluumatkalla ruokakauppaan: muiden viilettäessä viiniosastolle minä kolusin kylmäkaappeja ja karkkihyllyjä! Oliivi- ja pähkinäjuusto osoittautuivat myöhemmin erittäin maukkaiksi eikä suklaissakaan ollut valittamista. Bratislavasta sain vielä hankittua kaveriksi italialaista punkkua kahdella eurolla. NAM!


Gondolikyytiä
Gondoliparkki satamassa


Keskusaukion romanttiset lyhdyt



Lisää gondolikyytiläisiä
Kuuluisat kesyt pulut
Livemusiikkia keskusaukiolla

Chiliä ja vähän muutakin

Artisokkaa pukkaa
Hedelmäostoksilla



Unelmien illallispaikka
Tyyni kanaali
























Merenranta hotellin vieressä

Tuesday, December 6, 2011

Katalat Tatrat

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta
No jopas on kulunut aikaa edellisestä postauksesta!! Olen viimeisen kuukauden aikana reissannut niin paljon, ettei ole jäänyt juuri aikaa kuin opiskeluille. Tässä tulee siis varsin myöhäinen postaus Matalien Tatrojen reissultani(21.-23.10). Reissu oli ESN:n järjestämä ja mukana oli siis erasmuslaisia ja slovakialaisia opiskelijoita. Paikka oli todella upea ja näkemisen arvoinen, mutta reissun järjestämisestä on sanottavana sana jos toinenkin: mikään aikataulu ei pitänyt paikkaansa (tässä ei sinällään mitään uutta, jos muistatte aiemman postaukseni), reissu oli sisältöönsä ja Slovakian hintatasoon nähden kallis, kaikkea luvattua ohjelmaa ei ollut ja tarvittavasta varustuksesta sekä olosuhteista informointi oli surkeaa. Pahinta oli kuitenkin, ettei järjestäjillä ollut harmainta aavistusta vuoristossa liikkumisesta ja kartanluvusta, ja siksi vaelluspäivä oli liioittelematta sanoen vaarallinen.



Kerronpa nyt tämän "kauhuosuuden" heti kärkeen. Vaelluspäivänä lähdimme siis kiipeämään vuoripolkua ylöspäin. Tämä oli jo sinällään hieman hankalaa, sillä useat olivat varustautuneet tennarein, vaikka reitillä olisi tarvittu vedenpitäviä kenkiä polkua alas virtaavan veden vuoksi. Monikaan ei näyttänyt myöskään tietävän mitään kerrospukeutumisesta ja osalla oli takin sijaan päällään pelkkä villapaita. Kävellessä tietenkin tuli ensin hiki ja hetken päästä kylmä, jos ei voinut tarpeen mukaan vähentää tai lisätä vaatetta. Parin tunnin vaeltamisen jälkeen menimme lounastamaan. Jotkut eivät halunneet syödä lounasta, mutta järjestäjät eivät kertoneet, että vaellus jatkuu, ja että seuraava ruokailu olisi vasta kuuden tunnin kuluttua. Onneksi en kuulunut ei-syöjiin, sillä ruoka oli paitsi tarpeen myös hyvää :)!
      Lounaan jälkeen siis jatkoimme matkaa. Ryhmällä ei ollut selkeää vetäjää eikä kukaan kertonut mihin olimme menossa ja mitä siellä oli odotettavissa. Pari kertaa käännyimme takaisin, koska olimme menneet "väärään suuntaan".  Aika monet valittelivat jo väsymystäkin tässä vaiheessa ja välillä ihmisiä jäi jopa jälkeen (eikä takana ollut tietenkään ketään varmistamassa). Kerran huusin joukon pysähtymään, kun huomasin, että muutamaa jäljessäni tulevaa ei enää näkynyt ja he olisivat saattaneet kohta jo eksyä meistä.
      Kun kello tuli neljä aloimme ystäväni kanssa keskustella siitä, että vuorilla tulee pimeä noin puoli kuuden aikaan, eikä reitillä ollut valoja saati meillä taskulamppuja. Kaksikymmentä yli neljä aloin jo hieman huolestua ja kysyin eräältä reissun järjestäjistä tietääkö hän mihin olemme menossa ja koska olemme perillä. Huomautin, että tunnin päästä tulee pimeä, tarvitsemme vähintään saman ajan laskeutumiseen kuin kiipeämiseen emmekä pääse mitenkään laskeutumaan kapeaa ja liukasta polkua pilkkopimeässä. Vastaukseksi sain: "Et kai pelkää pimeää? Jos pimeä tulee, voit käyttää muita aistejasi." Tajusin heti, että koko porukka vain seuraa jotakuta, joka ei edes tiedä mihin hän on menossa, saati sitä millaisia asioita vuorilla liikkumisessa pitää huomioda - kuten pimeän tuloa tai sitä kuinka kauan 40 ihmisen liikkuminen kapealla polulla vie. Päätin lähteä ystäväni kanssa takaisin alas, koska koin tilanteen vaaralliseksi, ja ilmoitin ajatukseni ja aikeeni kaikille erittäin kovaäänisesti. Lopulta minua seurasi ystäväni lisäksi noin 10 slovakkia ja muutama erasmuslainen. Me pääsimme bussilla perille hotelille juuri ennen pimeää. Bussissa 19-vuotias slovakkityttö kysyi minulta (tosissaan!), että eikö olisi saattanut olla ihan jännittävää viettää yö metsässä. Ei ollut tyttö kai koskaan kuullut hypotermiasta!?
       Sain tietää myöhemmin, että paikka, jota muut olivat lopulta kiivenneet "katsomaan" oli ollut tolppa keskellä metsää! Onneksi he sentään pääsivät metsästä pois juuri ja juuri ennen pimeää - luultavasti siksi, että minä vein neljänneksen mukanani jo aiemmin. Hotellille paluussa heillä oli sen sijaan ollut vaikeuksia, sillä bussipysäkki oli noin kilometrin päässä hotellista, eikä tälläkään matkalla ollut mikäänlaisia katuvaloja. Täytyy sanoa, etten olisi uskonut ESN:n järjestävän tällaista retkeä näin leväperäisesti.  Luultavasti tämän retken vastuuhenkilöt olivat niin tietämättömiä ja naiiveja, etteivät he edes tajunneet aiheuttaneensa mitään vaaraa. Onneksi kenellekään ei käynyt mitään!

Henkeäsalpaavat maisemat korvasivat kyllä aika paljon tästä muutoin huonosta kokemuksesta, mutta niistä ei tarvinnekaan sen enempää sanoa: onhan kuva ainakin tuhat sanaa :).










Hauskaakin meillä toki oli - muun muassa loppubileissä, joiden teemana oli pukeutua oman lipun värien mukaisesti! Yksi tytöistä oli tuonut mukanaan kasvovärit, joten kaikki saivat myös kasvomaalauksen (ihan nenänpäätä myöten). Tässä todistusaineistoa kyseiseltä illallta:

Finnish team: minä ja pojat

Suomalais-puolalaista ripaskaa

 Tämä lienee sanomattakin selvä!

Tässä edustettuina Espanja ja Slovakia

Sunnuntai(krapula)päivä sujui kylpylässä lilluttelun ja ruokailun merkeissä. Kylpylän osalta harmitti hiukan se, että meille oli varattu liput, joilla pääsi ainoastaan ulkoaltaisiin eikä saunaan ollenkaan! Tatrojen juurella oli nimittäin niin kylmä, että olisi sauna maistunut - tai edes sisätiloissa uiskentelu. Ruokapaikka, jossa pysähdyimme "kotimatkalla" oli sen sijaan aivan erinoimainen ja uskomattoman halpa!! Paikka oli isoo tupa, jonka keskellä oli avotuli, pöydät olivat pitkiä pirtinpöytiä ja lattioita koristivat vanhat kunnon räsymatot. Tunnelma oli siis varsin lämmin ja kotoisa. Söin siellä "Pirohy starej mamy" eli isoäidin "ravioleja" ja kyytipojaksi vettä sekä punaviiniä. Koko lysti maksoi alle 5€! Kaksi pojista puolestaan huuhteli oluella alas valtaisan liha-riisi-krokettiperuna-kaalivadin ja maksoivat koko setistä seitsemisen euroa per nenu. Ja kyllä maistui!!

Ruokaa odotellessa



Monday, October 31, 2011

Jännitystä Bratislava-Malacky -akselilla

Hieman erilaista iltapuhdetta ilmaantui pari viikkoa sitten, kun Suomen futsal-maajoukkue saapui Bratislavaan pelaamaan Slovakiaa vastaan kaksi harjoitusottelua. Toinen taistelu käytiin Bratislavassa ja toinen sen pikkuisella naapuripaikkakunnalla, Malackyssa. Raahasinpa molempiin otteluihin mukaan kaksi saksalaista ystävääkin Suomea kannustamaan. Ilmeisesti tytöt kuitenkin tykkäsivät kokemuksesta - onhan futsal sentään viihdyttävä laji :D! Retki Malackyyn oli viihdyttävä sinälläänkin, sillä kukaan meistä ei ollut juuri matkustellut Slovakian sisällä. Bratislavasta pääsee bussilla Malackyyn noin tunnissa, noin eurolla.


Ensimmäinen ottelu pelattiin siis Bratislavan Pasienky-stadionilla. Perille oli varsin helppo löytää, sillä stadion sijaitsee vain yhden pysäkin päässä "kuuluisasta" Zimný štadión Ondreja Nepelusta. (Niin niin, juuri siitä paikasta, jossa Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden tänä vuonna.) Pelin alkuseremoniassa olo tuntui jotenkin omituiselta: yhtäkkiä edessäni seisoi toista kymmentä suomalaista hoilaamassa kansallislaulua. Mitä lie kaihomielistä patriotismia se olikaan, mutta ihan mukava tunne kuitenkin:). Melkein olisin voinutkin leikkiä olevani Suomessa - mitä nyt olutta sai ostaa katsomosta(!) hintaan 0,70€.  Katsomossa oli jokseenkin väljää eikä slovakinkielisiä kannustushuutoja kuulunut kovin suurella volyymilla, joten sain omat kiljahdukseni jopa hieman kuulumaan. Toki saksalaiset kanssakannustajatkin kokeilivat muutamaan otteeseen "hyvä suomi" -huutoa. Varsinkin toisella puoliajalla saimme kiemurella penkeillämme, kun Suomen virheet tulivat nopsasti täyteen ja maalitolpat kolahtelivat. Kovasta väännöstä huolimatta - tai juuri siksi - ensimmäinen peli päättyi lopulta tasan 1-1 ja jäimme tyttöjen kanssa jännityksellä odottamaan seuraavan päivän koitosta.




Malackyssa sitten olikin toisenlaista. Ensinnäkin perille löytäminen tuotti hankaluuksia, sillä katujen nimiä ei ollut merkitty juuri lainkaan ja kävelimme hiukan harhaan. Lopulta kysyimme eräältä rouvalta, josko hän tietäisi "kde je športová hala Malina". Tiesihän hän ja vei meidät ihan perille saakka! Malinassa "turvajärjestelyt" olivat tiukemmat, sillä katsomon ovella pullisteli viisi kaljua kaappia kireissä harmaissa paidoissaan. Pientä heltymistä oli kuitenkin havaittavissa karjujen ilmeissä,  kun he huomasivat meidän olen ulkomaalaisia. Yksi oikein testasi kielitaitoamme ja sanoi hiukan kysyvään sävyyn "dobrý vecer". Kyllähän me tytöt siihen osattiin vastata :D! Piskuinen katsomo oli täynnä kuin Turusen pyssy, kannustushuudot raikasivat ja tunnelma oli varsin intensiivinen. Koska olin (takuuvarmasti) ainoa suomalainen koko katsomossa, sain kummeksuvia katseita aina kun huusin jotain suomeksi tai hurrasin. Varsinkin pari innokasta teini-ikäistä futsal-fania kääntyi katsomaan taakseen joka kerta, kun aukaisin suuni. Lopulta piti hieman selventää kuviota ja sanoa ääneen "som Fínka". Se ei kylläkään tainnut vähentää ihmettelyä. Tämä peli vasta olikin kutkuttava, kun Suomi otti toisella puoliajalla maalivahdin pois ja yritti saada tasoitusta 3-2 tilanteeseen. Ottelu päättyi lopulta harmittavasti  kuitenkin 4-2 tappioon, kun Slovakia onnistui tekemän maalin tyhjiin. Olisin mielelläni ollut ainoa juhlija katsomossa (saksalaiskollegoitani unohtamatta)! Vaikka lieniskö tuo ollut moisessa paikassa vaarallista jopa tällaiselle pienelle vaalealle tytölle :P?!



 P.S. Kiitos pojille hyvästä viihdykkeestä ja tsemppiä tuleviin peleihin!


Sunday, October 30, 2011

Pikavisiitti Budapestiin

Tuli tässä jokin aika sitten piipahdettua myös Unkarin puolella muutaman puolalaisen ja saksalaisen kaverin kera. Mahtuipa mukaan kreikkalainen "opaskin", joka oli asunut kolme vuotta Budapestissa, mutta sittemmin siirtynyt Bratislavaan, sekä hänen Budapestissa opiskeleva kanadalainen ystävänsä, jonka vanhemmat olivat persialaisia. Sanoisin, että kohtalaisen kansainvälisen joukon saimme siis kokoon! Hostellimme oli hyvällä paikalla, siisti ja edullinen. (Englannin ääntämyksestä päätellen hostellin omistaja taitaa olla alunperin kotoisin Liverpoolin liepeiltä - en tosin tohtinut kysyä osuinko oikeaan.) Eikä Budapest ollutkaan yhtään hullumpi paikka, vaikka rautatieaseman liepeiltä saamani ensivaikutelma ei kovin hyvää luvannut remontin repimine katuineen ja keskellä päivää sinne tänne toikkaroivine humalaisineen. Kaupunki osoittautui mukavaksi ja kauniiksi, mielestäni jopa kauniimmaksi kuin Wien. Vaikka rakennukset ovat Budapestissakin varsin koristeellisia, kaupungin yleisilmeessä on kuitenkin luonnetta - sopivasti säröä täydellisessä kuoressa. Ainoa hieman harmittava seikka reissussa oli TODELLA kylmä ilma, mutta reippaalla kävelyllä siitäkin selvittiin. 

Seuraavana jälleen kerran kuvasarjatulitusta:















Sitten hieman hämärämpiin tunnelmiin. Mieleenpainuvin kokemus tällä reissulla oli Terror Háza Múzeum, joka on rakennettu Unkarin fasistisen ja kommunistisen hallinnon aikana pidätettyjen, kuulusteltujen, kidutettujen ja tapettujen ihmisten muistolle.  Museorakennus itsessään oli aikanaan kuulustelupaikka vankiselleineen. Heti sisäänkäynnillä onkin valtava seinä täynnä uhreiksi joutuineiden kuvia ja nimiä. Vaikuttavin osa museota olivat uudelleen rakennetut vanki- ja eristyssellit, joiden tunnelma oli hyytävä. Valokuvia minulla ei museosta juurikaan ole, sillä kuvaaminen oli kiellettyä - erityisen ankarasti vankisellikerroksessa -, mutta uskaltauduin monien muiden tavoin kuitenkin ottamaan kuvan edellä mainitusta muistoseinästä. Suosittelen ehdottomasti vierailemaan "terroritalossa", jos Budapest joskus sattuu matkan varrelle!!

                                        
Kiitos oppaamme Kyriakoksen, ehdimme nähdä paljonkin mielenkiintoisia paikkoja ja piipahtaa jopa yöelämässä. Ehdottomaksi suosikikseni - toistaiseksi kaikista "täällä päin maailmaa" näkemistäni baareista - nousi erikoisesti sisustettu ja leppoisaa musiikkia soittava Szimpla Kertmozi, jossa rommikaakao tarjoiltiin reilulla rommilla ja vielä reilummalla kermavaahdolla <3. Ehdoton käyntikohde vaihtoehtopaikoista ja rennosta istuskelusta tykkääville!






Mainittakoon vielä lopuksi, että pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni syömään aitoa unkarilaista gulassia. Maku oli todella herkullinen eikä kahden euron hintakaan mieltä pahoittanut. Herkuttelin myös tuolla alimassa kuvassa näkyvällä perinteisellä vanukasjälkiruoalla, mutta nimeä en nyt valitettavasti muista. Ainakin kermaa ja suklaata oli riittämiin :P!
Gulassi!

Jälkkäri!!!