 |
| Näkymä hotellihuoneen ikkunasta |
No jopas on kulunut aikaa edellisestä postauksesta!! Olen viimeisen kuukauden aikana reissannut niin paljon, ettei ole jäänyt juuri aikaa kuin opiskeluille. Tässä tulee siis varsin myöhäinen postaus Matalien Tatrojen reissultani(21.-23.10). Reissu oli ESN:n järjestämä ja mukana oli siis erasmuslaisia ja slovakialaisia opiskelijoita. Paikka oli todella upea ja näkemisen arvoinen, mutta reissun järjestämisestä on sanottavana sana jos toinenkin: mikään aikataulu ei pitänyt paikkaansa (tässä ei sinällään mitään uutta, jos muistatte aiemman postaukseni), reissu oli sisältöönsä ja Slovakian hintatasoon nähden kallis, kaikkea luvattua ohjelmaa ei ollut ja tarvittavasta varustuksesta sekä olosuhteista informointi oli surkeaa. Pahinta oli kuitenkin, ettei järjestäjillä ollut harmainta aavistusta vuoristossa liikkumisesta ja kartanluvusta, ja siksi vaelluspäivä oli liioittelematta sanoen
vaarallinen.
Kerronpa nyt tämän "kauhuosuuden" heti kärkeen. Vaelluspäivänä lähdimme siis kiipeämään vuoripolkua ylöspäin. Tämä oli jo sinällään hieman hankalaa, sillä useat olivat varustautuneet tennarein, vaikka reitillä olisi tarvittu vedenpitäviä kenkiä polkua alas virtaavan veden vuoksi. Monikaan ei näyttänyt myöskään tietävän mitään kerrospukeutumisesta ja osalla oli takin sijaan päällään pelkkä villapaita. Kävellessä tietenkin tuli ensin hiki ja hetken päästä kylmä, jos ei voinut tarpeen mukaan vähentää tai lisätä vaatetta. Parin tunnin vaeltamisen jälkeen menimme lounastamaan. Jotkut eivät halunneet syödä lounasta, mutta järjestäjät eivät kertoneet, että vaellus jatkuu, ja että seuraava ruokailu olisi vasta kuuden tunnin kuluttua. Onneksi en kuulunut ei-syöjiin, sillä ruoka oli paitsi tarpeen myös hyvää :)!
Lounaan jälkeen siis jatkoimme matkaa. Ryhmällä ei ollut selkeää vetäjää eikä kukaan kertonut mihin olimme menossa ja mitä siellä oli odotettavissa. Pari kertaa käännyimme takaisin, koska olimme menneet "väärään suuntaan". Aika monet valittelivat jo väsymystäkin tässä vaiheessa ja välillä ihmisiä jäi jopa jälkeen (eikä takana ollut tietenkään ketään varmistamassa). Kerran huusin joukon pysähtymään, kun huomasin, että muutamaa jäljessäni tulevaa ei enää näkynyt ja he olisivat saattaneet kohta jo eksyä meistä.
Kun kello tuli neljä aloimme ystäväni kanssa keskustella siitä, että vuorilla tulee pimeä noin puoli kuuden aikaan, eikä reitillä ollut valoja saati meillä taskulamppuja. Kaksikymmentä yli neljä aloin jo hieman huolestua ja kysyin eräältä reissun järjestäjistä tietääkö hän mihin olemme menossa ja koska olemme perillä. Huomautin, että tunnin päästä tulee pimeä, tarvitsemme vähintään saman ajan laskeutumiseen kuin kiipeämiseen emmekä pääse mitenkään laskeutumaan kapeaa ja liukasta polkua pilkkopimeässä. Vastaukseksi sain: "Et kai pelkää pimeää? Jos pimeä tulee, voit käyttää muita aistejasi." Tajusin heti, että koko porukka vain seuraa jotakuta, joka ei edes tiedä mihin hän on menossa, saati sitä millaisia asioita vuorilla liikkumisessa pitää huomioda - kuten pimeän tuloa tai sitä kuinka kauan 40 ihmisen liikkuminen kapealla polulla vie. Päätin lähteä ystäväni kanssa takaisin alas, koska koin tilanteen vaaralliseksi, ja ilmoitin ajatukseni ja aikeeni kaikille erittäin kovaäänisesti. Lopulta minua seurasi ystäväni lisäksi noin 10 slovakkia ja muutama erasmuslainen. Me pääsimme bussilla perille hotelille juuri ennen pimeää. Bussissa 19-vuotias slovakkityttö kysyi minulta (tosissaan!), että eikö olisi saattanut olla ihan jännittävää viettää yö metsässä. Ei ollut tyttö kai koskaan kuullut hypotermiasta!?
Sain tietää myöhemmin, että paikka, jota muut olivat lopulta kiivenneet "katsomaan" oli ollut tolppa keskellä metsää! Onneksi he sentään pääsivät metsästä pois juuri ja juuri ennen pimeää - luultavasti siksi, että minä vein neljänneksen mukanani jo aiemmin. Hotellille paluussa heillä oli sen sijaan ollut vaikeuksia, sillä bussipysäkki oli noin kilometrin päässä hotellista, eikä tälläkään matkalla ollut mikäänlaisia katuvaloja. Täytyy sanoa, etten olisi uskonut ESN:n järjestävän tällaista retkeä näin leväperäisesti. Luultavasti tämän retken vastuuhenkilöt olivat niin tietämättömiä ja naiiveja, etteivät he edes tajunneet aiheuttaneensa mitään vaaraa. Onneksi kenellekään ei käynyt mitään!
Henkeäsalpaavat maisemat korvasivat kyllä aika paljon tästä muutoin huonosta kokemuksesta, mutta niistä ei tarvinnekaan sen enempää sanoa: onhan kuva ainakin tuhat sanaa :).
Hauskaakin meillä toki oli - muun muassa loppubileissä, joiden teemana oli pukeutua oman lipun värien mukaisesti! Yksi tytöistä oli tuonut mukanaan kasvovärit, joten kaikki saivat myös kasvomaalauksen (ihan nenänpäätä myöten). Tässä todistusaineistoa kyseiseltä illallta:
Finnish team: minä ja pojat
Suomalais-puolalaista ripaskaa
Tämä lienee sanomattakin selvä!
Tässä edustettuina Espanja ja Slovakia
Sunnuntai(krapula)päivä sujui kylpylässä lilluttelun ja ruokailun merkeissä. Kylpylän osalta harmitti hiukan se, että meille oli varattu liput, joilla pääsi ainoastaan ulkoaltaisiin eikä saunaan ollenkaan! Tatrojen juurella oli nimittäin niin kylmä, että olisi sauna maistunut - tai edes sisätiloissa uiskentelu. Ruokapaikka, jossa pysähdyimme "kotimatkalla" oli sen sijaan aivan erinoimainen ja uskomattoman halpa!! Paikka oli isoo tupa, jonka keskellä oli avotuli, pöydät olivat pitkiä pirtinpöytiä ja lattioita koristivat vanhat kunnon räsymatot. Tunnelma oli siis varsin lämmin ja kotoisa. Söin siellä "Pirohy starej mamy" eli isoäidin "ravioleja" ja kyytipojaksi vettä sekä punaviiniä. Koko lysti maksoi alle 5€! Kaksi pojista puolestaan huuhteli oluella alas valtaisan liha-riisi-krokettiperuna-kaalivadin ja maksoivat koko setistä seitsemisen euroa per nenu. Ja kyllä maistui!!
Ruokaa odotellessa
Ja piiiitkästä aikaa lisää reissurapoa! Marraskuun alussa - heti tatrailun jälkeen - lähdin valloittamaan Venetsiaa. Tälläkin kertaa kyseessä oli ESN-järjestön matka, mutta järjestelyt olivat nyt moitteettomat. Ennen matkan alkua olin tosin hieman pettynyt, että ajankohta oli näin myöhäinen. Muutin kuitenkin mieltäni paikan päällä, sillä ajoituksella oli huomattavia etuja: ihmisiä oli paljon vähemmän (siltikin välillä tungokseen asti) eikä hajuhaitoista ollut tietoakaan. Ilma oli sitä paitsi poikkeuksellisen lämmin eikä ennusteista huolimatta satanut koko päivänä. (Vaikka itse jouduinkin turvautumaan talvivarustukseen lievästä kuumeesta ja yskästä johtuen, näin erään amerikkalaispariskunnan lompsivan kujilla t-paidassa, shorteissa ja sandaaleissa!) Pakko myöntää, että Venetsia on kaunis ja romanttinen paikka. Tunnelmasta pääsi myös onneksi rauhallisen ajankohdan vuoksi nauttimaan. (Harmi vain, että täydellinen matkaseurani oli Suomen kamaralla!) Muutaman tunnin kiertelyn jälkeen miljöö alkoi kuitenkin toistaa itseään, joten päiväreissu oli ainakin minulle enemmän kuin riittävä. Kauniisiin rakennuksiin ja kanaaleihin alkoi hiljalleen turtua ja jopa väsyä ja jossain vaiheessa tuntui, että "kaikki" on jo nähty. Tämän takia en usko, että menisin Venetsiaan enää uudelleen. Venetsia kuuluu ehdottomasti näkemisen arvoisiin kohteisiin, mutta alkaa yllättävän nopeasti kyllästyttää - etenkin, kun hintataso rajoittaa tekemismahdollisuuksia. Jo pelkkään ruokailuun pitää varata vähintään kymmenen euroa (tämä oli italialaisen tytön neuvottelema ryhmätarjous ei-kovinkaan-hääppöiselle pizzalle). Kahvilassa nautitusta cappucinosta sain pulittaa nelisen euroa, kahden pallon jäätelötötterostä saman verran. Tiukalla budjetilla kannattaakin panostaa yhteen ruokailuun ja varata evästä mukaan, jos meinaa viettää Venetsian kujilla koko päivän. Italiassa on muuten tapana, että ravintolassa veloitetaan eräänlainen pöytämaksu, joka on (ilmeisesti aina) kiinteä ja jaetaan pöytäseurueen kesken. Jos siis et aio syödä tai juoda mitään, ei kannata mennä kavereiden seuraksi istuskelemaan, ellet halua maksaa siitä. Toisaalta ei kannata laskeskella ruokabudjettia pelkän ruokalistan perusteella, sillä pöytämaksua ei ole listojen hinnoissa huomioitu. Suuntaa-antavana tietona voin kertoa, että niissä kahdessa melko vaatimattomassa paikassa, jossa me ruokailimme, pöytämaksu oli 10-12€/pöytä. Onneksi ESN oli järjestänyt matkan hintaan kuuluvan illallisen hotellille. Siellä ruoka oli maukasta ja sisälsi peräti alku-, pää- ja jälkiruoan. Ruokafriikkinä halusin toki jotain maistiaistulaisiakin hankkia. Onnekseni pysähdyimme paluumatkalla ruokakauppaan: muiden viilettäessä viiniosastolle minä kolusin kylmäkaappeja ja karkkihyllyjä! Oliivi- ja pähkinäjuusto osoittautuivat myöhemmin erittäin maukkaiksi eikä suklaissakaan ollut valittamista. Bratislavasta sain vielä hankittua kaveriksi italialaista punkkua kahdella eurolla. NAM!
