Katalat Tatrat

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta

No jopas on kulunut aikaa edellisestä postauksesta!! Olen viimeisen kuukauden aikana reissannut niin paljon, ettei ole jäänyt juuri aikaa kuin opiskeluille. Tässä tulee siis varsin myöhäinen postaus Matalien Tatrojen reissultani(21.-23.10). Reissu oli ESN:n järjestämä ja mukana oli siis erasmuslaisia ja slovakialaisia opiskelijoita. Paikka oli todella upea ja näkemisen arvoinen, mutta reissun järjestämisestä on sanottavana sana jos toinenkin: mikään aikataulu ei pitänyt paikkaansa (tässä ei sinällään mitään uutta, jos muistatte aiemman postaukseni), reissu oli sisältöönsä ja Slovakian hintatasoon nähden kallis, kaikkea luvattua ohjelmaa ei ollut ja tarvittavasta varustuksesta sekä olosuhteista informointi oli surkeaa. Pahinta oli kuitenkin, ettei järjestäjillä ollut harmainta aavistusta vuoristossa liikkumisesta ja kartanluvusta, ja siksi vaelluspäivä oli liioittelematta sanoen vaarallinen.



Kerronpa nyt tämän "kauhuosuuden" heti kärkeen. Vaelluspäivänä lähdimme siis kiipeämään vuoripolkua ylöspäin. Tämä oli jo sinällään hieman hankalaa, sillä useat olivat varustautuneet tennarein, vaikka reitillä olisi tarvittu vedenpitäviä kenkiä polkua alas virtaavan veden vuoksi. Monikaan ei näyttänyt myöskään tietävän mitään kerrospukeutumisesta ja osalla oli takin sijaan päällään pelkkä villapaita. Kävellessä tietenkin tuli ensin hiki ja hetken päästä kylmä, jos ei voinut tarpeen mukaan vähentää tai lisätä vaatetta. Parin tunnin vaeltamisen jälkeen menimme lounastamaan. Jotkut eivät halunneet syödä lounasta, mutta järjestäjät eivät kertoneet, että vaellus jatkuu, ja että seuraava ruokailu olisi vasta kuuden tunnin kuluttua. Onneksi en kuulunut ei-syöjiin, sillä ruoka oli paitsi tarpeen myös hyvää :)!
      Lounaan jälkeen siis jatkoimme matkaa. Ryhmällä ei ollut selkeää vetäjää eikä kukaan kertonut mihin olimme menossa ja mitä siellä oli odotettavissa. Pari kertaa käännyimme takaisin, koska olimme menneet "väärään suuntaan".  Aika monet valittelivat jo väsymystäkin tässä vaiheessa ja välillä ihmisiä jäi jopa jälkeen (eikä takana ollut tietenkään ketään varmistamassa). Kerran huusin joukon pysähtymään, kun huomasin, että muutamaa jäljessäni tulevaa ei enää näkynyt ja he olisivat saattaneet kohta jo eksyä meistä.
      Kun kello tuli neljä aloimme ystäväni kanssa keskustella siitä, että vuorilla tulee pimeä noin puoli kuuden aikaan, eikä reitillä ollut valoja saati meillä taskulamppuja. Kaksikymmentä yli neljä aloin jo hieman huolestua ja kysyin eräältä reissun järjestäjistä tietääkö hän mihin olemme menossa ja koska olemme perillä. Huomautin, että tunnin päästä tulee pimeä, tarvitsemme vähintään saman ajan laskeutumiseen kuin kiipeämiseen emmekä pääse mitenkään laskeutumaan kapeaa ja liukasta polkua pilkkopimeässä. Vastaukseksi sain: "Et kai pelkää pimeää? Jos pimeä tulee, voit käyttää muita aistejasi." Tajusin heti, että koko porukka vain seuraa jotakuta, joka ei edes tiedä mihin hän on menossa, saati sitä millaisia asioita vuorilla liikkumisessa pitää huomioda - kuten pimeän tuloa tai sitä kuinka kauan 40 ihmisen liikkuminen kapealla polulla vie. Päätin lähteä ystäväni kanssa takaisin alas, koska koin tilanteen vaaralliseksi, ja ilmoitin ajatukseni ja aikeeni kaikille erittäin kovaäänisesti. Lopulta minua seurasi ystäväni lisäksi noin 10 slovakkia ja muutama erasmuslainen. Me pääsimme bussilla perille hotelille juuri ennen pimeää. Bussissa 19-vuotias slovakkityttö kysyi minulta (tosissaan!), että eikö olisi saattanut olla ihan jännittävää viettää yö metsässä. Ei ollut tyttö kai koskaan kuullut hypotermiasta!?
       Sain tietää myöhemmin, että paikka, jota muut olivat lopulta kiivenneet "katsomaan" oli ollut tolppa keskellä metsää! Onneksi he sentään pääsivät metsästä pois juuri ja juuri ennen pimeää - luultavasti siksi, että minä vein neljänneksen mukanani jo aiemmin. Hotellille paluussa heillä oli sen sijaan ollut vaikeuksia, sillä bussipysäkki oli noin kilometrin päässä hotellista, eikä tälläkään matkalla ollut mikäänlaisia katuvaloja. Täytyy sanoa, etten olisi uskonut ESN:n järjestävän tällaista retkeä näin leväperäisesti.  Luultavasti tämän retken vastuuhenkilöt olivat niin tietämättömiä ja naiiveja, etteivät he edes tajunneet aiheuttaneensa mitään vaaraa. Onneksi kenellekään ei käynyt mitään!

Henkeäsalpaavat maisemat korvasivat kyllä aika paljon tästä muutoin huonosta kokemuksesta, mutta niistä ei tarvinnekaan sen enempää sanoa: onhan kuva ainakin tuhat sanaa :).

Hauskaakin meillä toki oli - muun muassa loppubileissä, joiden teemana oli pukeutua oman lipun värien mukaisesti! Yksi tytöistä oli tuonut mukanaan kasvovärit, joten kaikki saivat myös kasvomaalauksen (ihan nenänpäätä myöten). Tässä todistusaineistoa kyseiseltä illallta:

Finnish team: minä ja pojat

Suomalais-puolalaista ripaskaa

 Tämä lienee sanomattakin selvä!

Tässä edustettuina Espanja ja Slovakia

Sunnuntai(krapula)päivä sujui kylpylässä lilluttelun ja ruokailun merkeissä. Kylpylän osalta harmitti hiukan se, että meille oli varattu liput, joilla pääsi ainoastaan ulkoaltaisiin eikä saunaan ollenkaan! Tatrojen juurella oli nimittäin niin kylmä, että olisi sauna maistunut - tai edes sisätiloissa uiskentelu. Ruokapaikka, jossa pysähdyimme "kotimatkalla" oli sen sijaan aivan erinoimainen ja uskomattoman halpa!! Paikka oli isoo tupa, jonka keskellä oli avotuli, pöydät olivat pitkiä pirtinpöytiä ja lattioita koristivat vanhat kunnon räsymatot. Tunnelma oli siis varsin lämmin ja kotoisa. Söin siellä "Pirohy starej mamy" eli isoäidin "ravioleja" ja kyytipojaksi vettä sekä punaviiniä. Koko lysti maksoi alle 5€! Kaksi pojista puolestaan huuhteli oluella alas valtaisan liha-riisi-krokettiperuna-kaalivadin ja maksoivat koko setistä seitsemisen euroa per nenu. Ja kyllä maistui!!

Ruokaa odotellessa

Jännitystä Bratislava-Malacky -akselilla

Hieman erilaista iltapuhdetta ilmaantui pari viikkoa sitten, kun Suomen futsal-maajoukkue saapui Bratislavaan pelaamaan Slovakiaa vastaan kaksi harjoitusottelua. Toinen taistelu käytiin Bratislavassa ja toinen sen pikkuisella naapuripaikkakunnalla, Malackyssa. Raahasinpa molempiin otteluihin mukaan kaksi saksalaista ystävääkin Suomea kannustamaan. Ilmeisesti tytöt kuitenkin tykkäsivät kokemuksesta - onhan futsal sentään viihdyttävä laji :D! Retki Malackyyn oli viihdyttävä sinälläänkin, sillä kukaan meistä ei ollut juuri matkustellut Slovakian sisällä. Bratislavasta pääsee bussilla Malackyyn noin tunnissa, noin eurolla.

Ensimmäinen ottelu pelattiin siis Bratislavan Pasienky-stadionilla. Perille oli varsin helppo löytää, sillä stadion sijaitsee vain yhden pysäkin päässä "kuuluisasta" Zimný štadión Ondreja Nepelusta. (Niin niin, juuri siitä paikasta, jossa Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden tänä vuonna.) Pelin alkuseremoniassa olo tuntui jotenkin omituiselta: yhtäkkiä edessäni seisoi toista kymmentä suomalaista hoilaamassa kansallislaulua. Mitä lie kaihomielistä patriotismia se olikaan, mutta ihan mukava tunne kuitenkin:). Melkein olisin voinutkin leikkiä olevani Suomessa - mitä nyt olutta sai ostaa katsomosta(!) hintaan 0,70€.  Katsomossa oli jokseenkin väljää eikä slovakinkielisiä kannustushuutoja kuulunut kovin suurella volyymilla, joten sain omat kiljahdukseni jopa hieman kuulumaan. Toki saksalaiset kanssakannustajatkin kokeilivat muutamaan otteeseen "hyvä suomi" -huutoa. Varsinkin toisella puoliajalla saimme kiemurella penkeillämme, kun Suomen virheet tulivat nopsasti täyteen ja maalitolpat kolahtelivat. Kovasta väännöstä huolimatta - tai juuri siksi - ensimmäinen peli päättyi lopulta tasan 1-1 ja jäimme tyttöjen kanssa jännityksellä odottamaan seuraavan päivän koitosta.

Malackyssa sitten olikin toisenlaista. Ensinnäkin perille löytäminen tuotti hankaluuksia, sillä katujen nimiä ei ollut merkitty juuri lainkaan ja kävelimme hiukan harhaan. Lopulta kysyimme eräältä rouvalta, josko hän tietäisi "kde je športová hala Malina". Tiesihän hän ja vei meidät ihan perille saakka! Malinassa "turvajärjestelyt" olivat tiukemmat, sillä katsomon ovella pullisteli viisi kaljua kaappia kireissä harmaissa paidoissaan. Pientä heltymistä oli kuitenkin havaittavissa karjujen ilmeissä,  kun he huomasivat meidän olen ulkomaalaisia. Yksi oikein testasi kielitaitoamme ja sanoi hiukan kysyvään sävyyn "dobrý vecer". Kyllähän me tytöt siihen osattiin vastata :D! Piskuinen katsomo oli täynnä kuin Turusen pyssy, kannustushuudot raikasivat ja tunnelma oli varsin intensiivinen. Koska olin (takuuvarmasti) ainoa suomalainen koko katsomossa, sain kummeksuvia katseita aina kun huusin jotain suomeksi tai hurrasin. Varsinkin pari innokasta teini-ikäistä futsal-fania kääntyi katsomaan taakseen joka kerta, kun aukaisin suuni. Lopulta piti hieman selventää kuviota ja sanoa ääneen "som Fínka". Se ei kylläkään tainnut vähentää ihmettelyä. Tämä peli vasta olikin kutkuttava, kun Suomi otti toisella puoliajalla maalivahdin pois ja yritti saada tasoitusta 3-2 tilanteeseen. Ottelu päättyi lopulta harmittavasti  kuitenkin 4-2 tappioon, kun Slovakia onnistui tekemän maalin tyhjiin. Olisin mielelläni ollut ainoa juhlija katsomossa (saksalaiskollegoitani unohtamatta)! Vaikka lieniskö tuo ollut moisessa paikassa vaarallista jopa tällaiselle pienelle vaalealle tytölle :P?!

 P.S. Kiitos pojille hyvästä viihdykkeestä ja tsemppiä tuleviin peleihin!

Pikavisiitti Budapestiin

Tuli tässä jokin aika sitten piipahdettua myös Unkarin puolella muutaman puolalaisen ja saksalaisen kaverin kera. Mahtuipa mukaan kreikkalainen "opaskin", joka oli asunut kolme vuotta Budapestissa, mutta sittemmin siirtynyt Bratislavaan, sekä hänen Budapestissa opiskeleva kanadalainen ystävänsä, jonka vanhemmat olivat persialaisia. Sanoisin, että kohtalaisen kansainvälisen joukon saimme siis kokoon! Hostellimme oli hyvällä paikalla, siisti ja edullinen. (Englannin ääntämyksestä päätellen hostellin omistaja taitaa olla alunperin kotoisin Liverpoolin liepeiltä - en tosin tohtinut kysyä osuinko oikeaan.) Eikä Budapest ollutkaan yhtään hullumpi paikka, vaikka rautatieaseman liepeiltä saamani ensivaikutelma ei kovin hyvää luvannut remontin repimine katuineen ja keskellä päivää sinne tänne toikkaroivine humalaisineen. Kaupunki osoittautui mukavaksi ja kauniiksi, mielestäni jopa kauniimmaksi kuin Wien. Vaikka rakennukset ovat Budapestissakin varsin koristeellisia, kaupungin yleisilmeessä on kuitenkin luonnetta - sopivasti säröä täydellisessä kuoressa. Ainoa hieman harmittava seikka reissussa oli TODELLA kylmä ilma, mutta reippaalla kävelyllä siitäkin selvittiin. 

Seuraavana jälleen kerran kuvasarjatulitusta:

Sitten hieman hämärämpiin tunnelmiin. Mieleenpainuvin kokemus tällä reissulla oli Terror Háza Múzeum, joka on rakennettu Unkarin fasistisen ja kommunistisen hallinnon aikana pidätettyjen, kuulusteltujen, kidutettujen ja tapettujen ihmisten muistolle.  Museorakennus itsessään oli aikanaan kuulustelupaikka vankiselleineen. Heti sisäänkäynnillä onkin valtava seinä täynnä uhreiksi joutuineiden kuvia ja nimiä. Vaikuttavin osa museota olivat uudelleen rakennetut vanki- ja eristyssellit, joiden tunnelma oli hyytävä. Valokuvia minulla ei museosta juurikaan ole, sillä kuvaaminen oli kiellettyä - erityisen ankarasti vankisellikerroksessa -, mutta uskaltauduin monien muiden tavoin kuitenkin ottamaan kuvan edellä mainitusta muistoseinästä. Suosittelen ehdottomasti vierailemaan "terroritalossa", jos Budapest joskus sattuu matkan varrelle!!

                                        

Kiitos oppaamme Kyriakoksen, ehdimme nähdä paljonkin mielenkiintoisia paikkoja ja piipahtaa jopa yöelämässä. Ehdottomaksi suosikikseni - toistaiseksi kaikista "täällä päin maailmaa" näkemistäni baareista - nousi erikoisesti sisustettu ja leppoisaa musiikkia soittava Szimpla Kertmozi, jossa rommikaakao tarjoiltiin reilulla rommilla ja vielä reilummalla kermavaahdolla <3. Ehdoton käyntikohde vaihtoehtopaikoista ja rennosta istuskelusta tykkääville!

Mainittakoon vielä lopuksi, että pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni syömään aitoa unkarilaista gulassia. Maku oli todella herkullinen eikä kahden euron hintakaan mieltä pahoittanut. Herkuttelin myös tuolla alimassa kuvassa näkyvällä perinteisellä vanukasjälkiruoalla, mutta nimeä en nyt valitettavasti muista. Ainakin kermaa ja suklaata oli riittämiin :P!

Gulassi!

Jälkkäri!!!

Viiniä Wienissä

Kas vain, kuinka aika rientääkään! Taas olisi monta tarinaa kerrottavana, joten aloitetaanpa Wienistä. Tästä reissusta onkin jo nelisen viikkoa aikaa... Olimme siis ystäväni kanssa viikonloppureissulla Wienissä. Matka Bratislavasta Wieniin taittui bussilla reilussa tunnissa ja maksoi opiskelijalle 6,90€. (Ei siis ollenkaan hullumpi vaihtoehto pelkälle päiväreissullekaan.) Koska saavuimme Wieniin puolen päivän maissa, suuntasimme suoraan torille. Tori oli suuri ja jokalauantaiseen tapaan täynnä kirppispöytiä - todellinen aarreaitta kirppiksiä ja antiikkia rakastaville! Torilla oli tietenkin myynnissä myös valtavat määrät erilaisia ruokia ja ruokatarvikkeita sekä tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. (Allekirjoittanut maistoi turkkilaista lammas-feta-pinaattipiirasta sekä vaniljamoussekakkua). Kauniilla säällä tori on mitä mainioin paikka fiilistelyyn. Ensin voi ihastella kauniita vanhoja tavaroita, ehkä ostaakin jotakin, ja sitten haukata vähän välipalaa tai käydä viinillä ja jatkaa taas kierrosta.  

Hintatasoltaan Wien on tietenkin kalliimpi kuin Bratislava, mutta ruoka ja juoma on (etenkin Suomen hintoihin verrattuna!) edullista. Ruokakaupassa olut maksaa joitakin kymmeniä senttejä, viinipullon saa muutamalla eurolla ja tuoreet leivät ja sämpylät lähtevät nekin pilkkahintaan. Wienin halvimmaksi sushipaikaksi itseään mainostava Natsu Sushi olikin todella halpa. Kasvis-sushiannos (11 kpl:een) maksoi 4,40€ ja maistui mainiolta. Eikä Wienin reissu ole tietenkään mitään ilman kunnon kakkukahveja! Kahviloita on joka kadunkulmassa ja leivonnaisia on tarjolla joka lähtöön - Wien on todellinen kakkuparatiisi. Tämä lysti on tosin melko kallista, mutta hintansa väärti (kakkupalat n. 3-4€, kahvi 2-3€) Pitkähkön harkinnan jälkeen päädyimme maistelemaan tiramisua ja suklaa-kirsikkakakkua capuccinon keralla. NAM :)!!

Avokadomakeja 

Suklaa-kirsikkakakku

Tiramisu

Arkkitehtuuriltaan Wien on kaunis ja joka kulman takaa löytyy kuvattavaa ja yksityiskohtia ihailtaviksi. Koristeltuja palatseja ja kirkkoja riittää hengästykseen asti. Allekirjoittaneen mielestä kaupunkikuva onkin toisinaan jopa turhan pompöösi. Tunnelma on kuitenkin kotoisa ja ihmiset näinkin suuren kaupungin asukeiksi varsin lämminhenkisiä. Kulttuuri-intoilijalle Wien tarjoaa loputtman määrän museoita ja näyttelyitä - laadukasta balettia ja oopperaa unohtamatta. Me päädyimme ystäväni kanssa piipahtamaan Leopold-museossa. Näyttelyn pääosassa on maailman suuri Egon Schiele-kokoelma. Pysyväisnäyttelyssä on esillä lisäksi mm. Oskar Kokoschkan, Kolo Moserin ja Gustav Klimtin töitä. Todella näkemisen arvoinen museo!

Sitten lyhyesti kaupunkikuvaa:

Puistoissa hengailu, pussiwieni, Hundert Wasser Hause, ja pre-Oktoberfestiteltassa vierailu eivät nekään jääneet väliin tällä reissulla - vaikka tiukkaa kyllä teki :).