Tuesday, October 25, 2011

Viiniä Wienissä


Kas vain, kuinka aika rientääkään! Taas olisi monta tarinaa kerrottavana, joten aloitetaanpa Wienistä. Tästä reissusta onkin jo nelisen viikkoa aikaa... Olimme siis ystäväni kanssa viikonloppureissulla Wienissä. Matka Bratislavasta Wieniin taittui bussilla reilussa tunnissa ja maksoi opiskelijalle 6,90€. (Ei siis ollenkaan hullumpi vaihtoehto pelkälle päiväreissullekaan.) Koska saavuimme Wieniin puolen päivän maissa, suuntasimme suoraan torille. Tori oli suuri ja jokalauantaiseen tapaan täynnä kirppispöytiä - todellinen aarreaitta kirppiksiä ja antiikkia rakastaville! Torilla oli tietenkin myynnissä myös valtavat määrät erilaisia ruokia ja ruokatarvikkeita sekä tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. (Allekirjoittanut maistoi turkkilaista lammas-feta-pinaattipiirasta sekä vaniljamoussekakkua). Kauniilla säällä tori on mitä mainioin paikka fiilistelyyn. Ensin voi ihastella kauniita vanhoja tavaroita, ehkä ostaakin jotakin, ja sitten haukata vähän välipalaa tai käydä viinillä ja jatkaa taas kierrosta.  




Hintatasoltaan Wien on tietenkin kalliimpi kuin Bratislava, mutta ruoka ja juoma on (etenkin Suomen hintoihin verrattuna!) edullista. Ruokakaupassa olut maksaa joitakin kymmeniä senttejä, viinipullon saa muutamalla eurolla ja tuoreet leivät ja sämpylät lähtevät nekin pilkkahintaan. Wienin halvimmaksi sushipaikaksi itseään mainostava Natsu Sushi olikin todella halpa. Kasvis-sushiannos (11 kpl:een) maksoi 4,40€ ja maistui mainiolta. Eikä Wienin reissu ole tietenkään mitään ilman kunnon kakkukahveja! Kahviloita on joka kadunkulmassa ja leivonnaisia on tarjolla joka lähtöön - Wien on todellinen kakkuparatiisi. Tämä lysti on tosin melko kallista, mutta hintansa väärti (kakkupalat n. 3-4€, kahvi 2-3€) Pitkähkön harkinnan jälkeen päädyimme maistelemaan tiramisua ja suklaa-kirsikkakakkua capuccinon keralla. NAM :)!!


Avokadomakeja 


Suklaa-kirsikkakakku

Tiramisu



Arkkitehtuuriltaan Wien on kaunis ja joka kulman takaa löytyy kuvattavaa ja yksityiskohtia ihailtaviksi. Koristeltuja palatseja ja kirkkoja riittää hengästykseen asti. Allekirjoittaneen mielestä kaupunkikuva onkin toisinaan jopa turhan pompöösi. Tunnelma on kuitenkin kotoisa ja ihmiset näinkin suuren kaupungin asukeiksi varsin lämminhenkisiä. Kulttuuri-intoilijalle Wien tarjoaa loputtman määrän museoita ja näyttelyitä - laadukasta balettia ja oopperaa unohtamatta. Me päädyimme ystäväni kanssa piipahtamaan Leopold-museossa. Näyttelyn pääosassa on maailman suuri Egon Schiele-kokoelma. Pysyväisnäyttelyssä on esillä lisäksi mm. Oskar Kokoschkan, Kolo Moserin ja Gustav Klimtin töitä. Todella näkemisen arvoinen museo!

Sitten lyhyesti kaupunkikuvaa:








Puistoissa hengailu, pussiwieni, Hundert Wasser Hause, ja pre-Oktoberfestiteltassa vierailu eivät nekään jääneet väliin tällä reissulla - vaikka tiukkaa kyllä teki :).

























No comments:

Post a Comment