Jännitystä Bratislava-Malacky -akselilla

Hieman erilaista iltapuhdetta ilmaantui pari viikkoa sitten, kun Suomen futsal-maajoukkue saapui Bratislavaan pelaamaan Slovakiaa vastaan kaksi harjoitusottelua. Toinen taistelu käytiin Bratislavassa ja toinen sen pikkuisella naapuripaikkakunnalla, Malackyssa. Raahasinpa molempiin otteluihin mukaan kaksi saksalaista ystävääkin Suomea kannustamaan. Ilmeisesti tytöt kuitenkin tykkäsivät kokemuksesta - onhan futsal sentään viihdyttävä laji :D! Retki Malackyyn oli viihdyttävä sinälläänkin, sillä kukaan meistä ei ollut juuri matkustellut Slovakian sisällä. Bratislavasta pääsee bussilla Malackyyn noin tunnissa, noin eurolla.

Ensimmäinen ottelu pelattiin siis Bratislavan Pasienky-stadionilla. Perille oli varsin helppo löytää, sillä stadion sijaitsee vain yhden pysäkin päässä "kuuluisasta" Zimný štadión Ondreja Nepelusta. (Niin niin, juuri siitä paikasta, jossa Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden tänä vuonna.) Pelin alkuseremoniassa olo tuntui jotenkin omituiselta: yhtäkkiä edessäni seisoi toista kymmentä suomalaista hoilaamassa kansallislaulua. Mitä lie kaihomielistä patriotismia se olikaan, mutta ihan mukava tunne kuitenkin:). Melkein olisin voinutkin leikkiä olevani Suomessa - mitä nyt olutta sai ostaa katsomosta(!) hintaan 0,70€.  Katsomossa oli jokseenkin väljää eikä slovakinkielisiä kannustushuutoja kuulunut kovin suurella volyymilla, joten sain omat kiljahdukseni jopa hieman kuulumaan. Toki saksalaiset kanssakannustajatkin kokeilivat muutamaan otteeseen "hyvä suomi" -huutoa. Varsinkin toisella puoliajalla saimme kiemurella penkeillämme, kun Suomen virheet tulivat nopsasti täyteen ja maalitolpat kolahtelivat. Kovasta väännöstä huolimatta - tai juuri siksi - ensimmäinen peli päättyi lopulta tasan 1-1 ja jäimme tyttöjen kanssa jännityksellä odottamaan seuraavan päivän koitosta.

Malackyssa sitten olikin toisenlaista. Ensinnäkin perille löytäminen tuotti hankaluuksia, sillä katujen nimiä ei ollut merkitty juuri lainkaan ja kävelimme hiukan harhaan. Lopulta kysyimme eräältä rouvalta, josko hän tietäisi "kde je športová hala Malina". Tiesihän hän ja vei meidät ihan perille saakka! Malinassa "turvajärjestelyt" olivat tiukemmat, sillä katsomon ovella pullisteli viisi kaljua kaappia kireissä harmaissa paidoissaan. Pientä heltymistä oli kuitenkin havaittavissa karjujen ilmeissä,  kun he huomasivat meidän olen ulkomaalaisia. Yksi oikein testasi kielitaitoamme ja sanoi hiukan kysyvään sävyyn "dobrý vecer". Kyllähän me tytöt siihen osattiin vastata :D! Piskuinen katsomo oli täynnä kuin Turusen pyssy, kannustushuudot raikasivat ja tunnelma oli varsin intensiivinen. Koska olin (takuuvarmasti) ainoa suomalainen koko katsomossa, sain kummeksuvia katseita aina kun huusin jotain suomeksi tai hurrasin. Varsinkin pari innokasta teini-ikäistä futsal-fania kääntyi katsomaan taakseen joka kerta, kun aukaisin suuni. Lopulta piti hieman selventää kuviota ja sanoa ääneen "som Fínka". Se ei kylläkään tainnut vähentää ihmettelyä. Tämä peli vasta olikin kutkuttava, kun Suomi otti toisella puoliajalla maalivahdin pois ja yritti saada tasoitusta 3-2 tilanteeseen. Ottelu päättyi lopulta harmittavasti  kuitenkin 4-2 tappioon, kun Slovakia onnistui tekemän maalin tyhjiin. Olisin mielelläni ollut ainoa juhlija katsomossa (saksalaiskollegoitani unohtamatta)! Vaikka lieniskö tuo ollut moisessa paikassa vaarallista jopa tällaiselle pienelle vaalealle tytölle :P?!

 P.S. Kiitos pojille hyvästä viihdykkeestä ja tsemppiä tuleviin peleihin!

Pikavisiitti Budapestiin

Tuli tässä jokin aika sitten piipahdettua myös Unkarin puolella muutaman puolalaisen ja saksalaisen kaverin kera. Mahtuipa mukaan kreikkalainen "opaskin", joka oli asunut kolme vuotta Budapestissa, mutta sittemmin siirtynyt Bratislavaan, sekä hänen Budapestissa opiskeleva kanadalainen ystävänsä, jonka vanhemmat olivat persialaisia. Sanoisin, että kohtalaisen kansainvälisen joukon saimme siis kokoon! Hostellimme oli hyvällä paikalla, siisti ja edullinen. (Englannin ääntämyksestä päätellen hostellin omistaja taitaa olla alunperin kotoisin Liverpoolin liepeiltä - en tosin tohtinut kysyä osuinko oikeaan.) Eikä Budapest ollutkaan yhtään hullumpi paikka, vaikka rautatieaseman liepeiltä saamani ensivaikutelma ei kovin hyvää luvannut remontin repimine katuineen ja keskellä päivää sinne tänne toikkaroivine humalaisineen. Kaupunki osoittautui mukavaksi ja kauniiksi, mielestäni jopa kauniimmaksi kuin Wien. Vaikka rakennukset ovat Budapestissakin varsin koristeellisia, kaupungin yleisilmeessä on kuitenkin luonnetta - sopivasti säröä täydellisessä kuoressa. Ainoa hieman harmittava seikka reissussa oli TODELLA kylmä ilma, mutta reippaalla kävelyllä siitäkin selvittiin. 

Seuraavana jälleen kerran kuvasarjatulitusta:

Sitten hieman hämärämpiin tunnelmiin. Mieleenpainuvin kokemus tällä reissulla oli Terror Háza Múzeum, joka on rakennettu Unkarin fasistisen ja kommunistisen hallinnon aikana pidätettyjen, kuulusteltujen, kidutettujen ja tapettujen ihmisten muistolle.  Museorakennus itsessään oli aikanaan kuulustelupaikka vankiselleineen. Heti sisäänkäynnillä onkin valtava seinä täynnä uhreiksi joutuineiden kuvia ja nimiä. Vaikuttavin osa museota olivat uudelleen rakennetut vanki- ja eristyssellit, joiden tunnelma oli hyytävä. Valokuvia minulla ei museosta juurikaan ole, sillä kuvaaminen oli kiellettyä - erityisen ankarasti vankisellikerroksessa -, mutta uskaltauduin monien muiden tavoin kuitenkin ottamaan kuvan edellä mainitusta muistoseinästä. Suosittelen ehdottomasti vierailemaan "terroritalossa", jos Budapest joskus sattuu matkan varrelle!!

                                        

Kiitos oppaamme Kyriakoksen, ehdimme nähdä paljonkin mielenkiintoisia paikkoja ja piipahtaa jopa yöelämässä. Ehdottomaksi suosikikseni - toistaiseksi kaikista "täällä päin maailmaa" näkemistäni baareista - nousi erikoisesti sisustettu ja leppoisaa musiikkia soittava Szimpla Kertmozi, jossa rommikaakao tarjoiltiin reilulla rommilla ja vielä reilummalla kermavaahdolla <3. Ehdoton käyntikohde vaihtoehtopaikoista ja rennosta istuskelusta tykkääville!

Mainittakoon vielä lopuksi, että pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni syömään aitoa unkarilaista gulassia. Maku oli todella herkullinen eikä kahden euron hintakaan mieltä pahoittanut. Herkuttelin myös tuolla alimassa kuvassa näkyvällä perinteisellä vanukasjälkiruoalla, mutta nimeä en nyt valitettavasti muista. Ainakin kermaa ja suklaata oli riittämiin :P!

Gulassi!

Jälkkäri!!!

Viiniä Wienissä

Kas vain, kuinka aika rientääkään! Taas olisi monta tarinaa kerrottavana, joten aloitetaanpa Wienistä. Tästä reissusta onkin jo nelisen viikkoa aikaa... Olimme siis ystäväni kanssa viikonloppureissulla Wienissä. Matka Bratislavasta Wieniin taittui bussilla reilussa tunnissa ja maksoi opiskelijalle 6,90€. (Ei siis ollenkaan hullumpi vaihtoehto pelkälle päiväreissullekaan.) Koska saavuimme Wieniin puolen päivän maissa, suuntasimme suoraan torille. Tori oli suuri ja jokalauantaiseen tapaan täynnä kirppispöytiä - todellinen aarreaitta kirppiksiä ja antiikkia rakastaville! Torilla oli tietenkin myynnissä myös valtavat määrät erilaisia ruokia ja ruokatarvikkeita sekä tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. (Allekirjoittanut maistoi turkkilaista lammas-feta-pinaattipiirasta sekä vaniljamoussekakkua). Kauniilla säällä tori on mitä mainioin paikka fiilistelyyn. Ensin voi ihastella kauniita vanhoja tavaroita, ehkä ostaakin jotakin, ja sitten haukata vähän välipalaa tai käydä viinillä ja jatkaa taas kierrosta.  

Hintatasoltaan Wien on tietenkin kalliimpi kuin Bratislava, mutta ruoka ja juoma on (etenkin Suomen hintoihin verrattuna!) edullista. Ruokakaupassa olut maksaa joitakin kymmeniä senttejä, viinipullon saa muutamalla eurolla ja tuoreet leivät ja sämpylät lähtevät nekin pilkkahintaan. Wienin halvimmaksi sushipaikaksi itseään mainostava Natsu Sushi olikin todella halpa. Kasvis-sushiannos (11 kpl:een) maksoi 4,40€ ja maistui mainiolta. Eikä Wienin reissu ole tietenkään mitään ilman kunnon kakkukahveja! Kahviloita on joka kadunkulmassa ja leivonnaisia on tarjolla joka lähtöön - Wien on todellinen kakkuparatiisi. Tämä lysti on tosin melko kallista, mutta hintansa väärti (kakkupalat n. 3-4€, kahvi 2-3€) Pitkähkön harkinnan jälkeen päädyimme maistelemaan tiramisua ja suklaa-kirsikkakakkua capuccinon keralla. NAM :)!!

Avokadomakeja 

Suklaa-kirsikkakakku

Tiramisu

Arkkitehtuuriltaan Wien on kaunis ja joka kulman takaa löytyy kuvattavaa ja yksityiskohtia ihailtaviksi. Koristeltuja palatseja ja kirkkoja riittää hengästykseen asti. Allekirjoittaneen mielestä kaupunkikuva onkin toisinaan jopa turhan pompöösi. Tunnelma on kuitenkin kotoisa ja ihmiset näinkin suuren kaupungin asukeiksi varsin lämminhenkisiä. Kulttuuri-intoilijalle Wien tarjoaa loputtman määrän museoita ja näyttelyitä - laadukasta balettia ja oopperaa unohtamatta. Me päädyimme ystäväni kanssa piipahtamaan Leopold-museossa. Näyttelyn pääosassa on maailman suuri Egon Schiele-kokoelma. Pysyväisnäyttelyssä on esillä lisäksi mm. Oskar Kokoschkan, Kolo Moserin ja Gustav Klimtin töitä. Todella näkemisen arvoinen museo!

Sitten lyhyesti kaupunkikuvaa:

Puistoissa hengailu, pussiwieni, Hundert Wasser Hause, ja pre-Oktoberfestiteltassa vierailu eivät nekään jääneet väliin tällä reissulla - vaikka tiukkaa kyllä teki :).

Kulttuurieroja?

Tällä kertaa huomioita erinäisistä kompastuskivistä ja vähän muistakin kommelluksista.

Cakajte, prosím! (Odottelu ja jonottaminen)

Odottelu on ehkä silmiinpistävin asia täällä. Esimerkiksi ruokakaupassa jonot ovat melkein aina pitkiä (etenkin illemmalla) ja jonojen pituudesta riippumatta kassoja on auki useimmiten 2-3. Suomeen verrattuna kauppareissu vie tovin jos toisenkin. Jos sattuu olemaan kotoisin EU:n ulkopuolelta tai yli 26-vuotias (kuten allekirjoittanut), pääsee kokeilemaan jonottamista myös poliisiasemalla. Mikäli asemalla haluaa ylipäätään asioida, paikalle kannattaa mennä viimeistään klo: 7:00 (asema aukeaa 7:30). Seitsemän jälkeen jono alkaa olla niin pitkä, että vuoronumeroa ei joko enää saa tai omaa vuoroaan joutuu odottelemaan piiiitkään (helposti 2-3 tuntia). Ja kannattaa muuten varautua siihen, että asemalla saa piipahtaa ainakin muutamaan otteeseen! Erilaisia paikkoja odotella: yliopiston tervetulaisjuhlassa pääsin odottelemaan tilaisuuden alkamista 90 minuuttia, julkisten kuukausilippua jonottelin puolisen tuntia, trdelník-"pullan" saamiseen kojusta kului kolmen ihmisen jonossa 15 minuuttia... Asuntolaan kirjautuminen näyttää sekin olevan melkoista jonottamista. Minun ei tarvinnut jonottaa, koska saavuin jo syyskuun alussa, mutta syyskuun puolessa välissä kansilaan jonotti joka aamu 30-40 ihmistä. Saanee melko kauan odotella siinäkin.  

Kol'ko je hodín? (Aikataulut)

Näyttää siltä, että täällä ei tehdä aikatauluja. Jos niitä tehdään, niistä ei saa tietoa. Jos niistä saa tietoa, ne eivät pidä paikkaansa. Kuten jo kerroinkin, tervetulaisseremoniaa jouduimme odottelemaan puolitoista tuntia, mutta aikataulu mätti muutoinkin. Tapahtumalle oli varattu aikaa 9:00-12:00, mutta todellisuudessa asioita tapahtui aikavälillä 10:30-11:30. Sama tapahtui tiedekunnan tutustumispäivänä: aikataulun mukaan tutustumiskierrokseen oli varattu aikaa 14:00-18:00. Todellisuudessa tilaisuus kesti 14:00-15:00. Kurssien aikataulut puolestaan ovat täysi mysteeri, mutta siitä lisää tuonnempana. HUOM!! On kuitenkin hyvin tärkeää olla luennolla ajoissa, sillä muuten saattaa tulla satikutia!

Neviem... (Informaatio)
Opinnot:
Kun sain hyväsymiskirjeen yliopistosta, en saanut sen mukana mitään tietoa opintojen alkamisajankohdasta tai tervetulaisviikosta - mikä saattaisi olla jollekin ihan tärkeä tieto, jos sattuisi vaikka suunnitelemaan saapumisajankohtaa tai ostamaan lentoliput. Vaati noin viisi sähköpostia, ennen kuin sain tietää milloin vaihtareiden tervetulaisviikko järjestetään. (Huom! Säköposteihin ei useinkaan saa täällä vastausta.) Opinnoista on oikeastaan turha kysellä syyskuun alussa mitään. Kukaan ei tiedä niistä vielä siinä vaiheessa. Erasmus-koordinaattorini ei tiedä oman tiedekuntansa opinnoista, opettajista tai opetuskielestä. Hän auttaa kyllä etsimään tietoa netistä, mutta sitä ei useinkaan löydy. Comenius-yliopiston "Korppi-järjestelmä", AiS2, on käytettävyydeltään uskomattoman surkea ja sieltä saa tietoa lähinnä kurssien nimistä ja koodeista - joissain tapauksissa myös kurssien sisällöstä. Hyvällä tuurilla saattaa järjestelmästä löytää myös opettajan nimen, mutta aikatauluja tai opetuspaikkaa on turha etsiä. Ne pitää katsoa kyseisen aineen ilmoitustaululta yliopistolla. Tällöinkään tietoa ei toki tarjota kurssin nimellä, vaan opettajan nimellä tai kurssikoodilla. Jotkut opettajat tekevät listan kursseistaan ja niiden sisällöstä yliopiston nettisivuille, mutta lista on ainoastaan slovakin kielisessä versiossa opettajan nimellä. Ainakin yksi opettaja on tehnyt kurssilleen omat nettisivut, joista tiedon löytäminen on jo huomattavasti kätevämpää, mutta nämäkin sivut löytyvät edellä mainitulla tavalla slovakin kielisiltä nettisivuilta. Niin, että "Korppi" on hei ihan OK!!
Viralliset tahot:
Itse asiassa on hyvin tyypillistä, että täällä "kukaan" ei tiedä "mitään". Laukkuni taannoinen katoaminen oli mysteeri, koska virkailijat eivät suostuneet ottamaan laukkuani vastaan. He "eivät tienneet" kenelle se kuuluu (laukku toimitettiin nimellä ja tarkalla osoitteella) ja minulle he puolestaan kertoivat, ettei "kukaan" ollut kuullut "mitään" "mistään laukusta". Onneksi myöhemmin selvisi, että laukkuni oli palautettu Wienin lentoasemalle ja sain sen takaisin. Entäpäs TODELLA virallisten asioiden hoito? Koska olen jo 26-vuotias, minun piti hankkia paperi, joka antaa minulle oikeuden olla maksamatta asuntolalle niin sanottua kaupunkiveroa. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt millaisen paperin tarvitsen ja millaisilla dokumenteilla sen saa - sen paremmin asuntolalla kuin poliisiasemallakaan. Asuntolassa oli "kuulemma" yksi toinen opiskelija, joka oli saanut kyseisen paperin ja minua kehotettiin kysymään häneltä. Onneksi tämä poika sattui olemaan kaverini kämppis ja hän näytti minulle tarvittavan paperin ja kertoi tarvittavat dokumentit. Epäviralliset kontaktit siis pelastivat (jälleen!). Nyt minun ei tarvitsee maksaa veroa ja saan ilmeisesti - jos nyt oikein ymmärsin? - jossain vaiheessa slovakialaisen henkilöllisyystodistuksen. Sen hakua ja jonottelua odotellessa... Sanoisin, että täällä epävarmuuden sietokyvystä on huomattavaa hyötyä. (Toim. huom. Sopii psykologeille!)

Vitatje! Smiete/Nesmiete... (Virallisuudet)
Täällä puhuttelu on ystäviä lukuunottamatta lähes poikkeuksetta virallista. On hyvä muistaa teititellä ja tervehtiä muodollisella tavalla - mikä nyt onkin sinänsä hyvien tapojen mukaista. Jos tiedät henkilön tittelin, käytä sitä. Unohda "Ahoj!" ja opettele sanomaan "Dobré ráno/Dobrý deň/Dobrý večer/!" Jos tuntuu liian vaikealta, sano edes paljon käytetty, lyhennetty versio: "Dorbý!" Muista opetella myös: "D'jakujem." ("Kiitos."),  "Nech sa páči./Páči sa." ("Ole hyvä.") ja "Prepáčte."("Anteeksi.") Sitten muutama sana muista virallisuuksista. Tervetulaisviikolla yliopiston järjesti tervetuliaistilaisuuden opiskelutodistusten jakoa varten. Tilaisuuteen olisi kuulemma pitänyt pukeutua virallisesti, koska se oli kuulemma hyvin virallinen, mutta tieto tästä tuli varsin myöhään (ks. informaatio), joten suurin osa erasmuslaisista saapui paikalle arkivaatteissa. (Allekirjoittanut valitsi pukeutumiskoodinsa virallisen ja epävirallisen välimaastosta.) Tilaisuuden alussa meitä kiellettiin ehdottomasti syömästä ja juomasta tilaisuuden aikana ja todistuksen hakua varten tutorit pitivät demon, jotta kaikki olisivat osanneet toimia varmasti tietyllä tavalla. Juhlallisen loppupuheen jälkeen tilaisuudessa korostettiin yliopiston ja asuntolan sääntöjen noudattamisen ja omaisuuden kunnioittamisen ehdotonta tärkeyttä, mikä tuntui tilaisuuden luonteeseen nähden epäsopivalta ja huvittavalta holhoamiselta. Taustalla soi koko ajan jokseenkin mahtipontinen klassinen musiikki ja lopuksi lauloimme seisten Gaudeamus igiturin! (Tätä kaikkea saimme siis odotella puolitoista tuntia...) Pääsin osallistumaan toisella opiskeluviikolla myös toiseen - ainakin suomalaisesta näkökulmasta - vielä turhauttuavampaan viralliseen tilaisuuteen. Teimme EILC-kielikurssilta tutustumiskäynnin kurssin järjestävän yliopiston (PEU) päärakennukseen. Tutustumiskäynti tarkoitti käytännössä - sinällään mukavan tervetulaispuheen jälkeen - kierrosta huoneesta toiseen. Huoneissa ei ollut mitään nähtävää eikä rehtorilla ollut niistä erityisesti kerrottavaa - mitä nyt kehui ilmastointia ja huoneen tilavuutta. Rakennus on oikeustieteellisen tiedekunnan pääkallopaikka ja tilat tarkoitettu oikeustiedettä opiskelevien käyttöön. (30:sta kurssilaisesta 2 opiskelee oikeustiedettä PEU:ssa.) Ymmärsin rivien välistä, että tarkoituksena oli dokumentoida vierailu, sillä meitä valokuvattiin ahkerasti. Byrokratia puhunee tässäkin: EILC-kurssin rahoitus tulee (ilmeisesti) tahoilta, jotka vaativat todisteita siitä, että rahat on käytetty "oikein". Kaiketi rakennusta haluttiin esitellä myös siksi, että se on uusi ja hieno. Tulipa nähtyä.

Ukáz mi...  (Virkamieskoneisto ja byrokratia)
Täällä rakastetaan dokumentointia, joten kannattaa varata kasa valokuvia mukaan! Niitä tarvitaan ainakin yliopistolle ISIC-korttia ja "kurssipassia" varten, asuntolan kulkukorttia varten, mahdollista erillistä julkisten kuukausikorttia (yleensä ladattuna ISICiin) sekä mahdollista slovakian henkilöllisyystodistusta varten. Ainakin ISIC, kulkukortti sekä henkilöllisyystodistus kannattaa pitää mukana riippumatta siitä minne menee. Ilman kulkukorttia ei pääse asuntolaan. Ilman ISIC-korttia (tai julkisten lippua) on pulassa tarkastajan ilmaantuessa. Poliisi puolestaan saattaa pyyttää näyttämään henkilöllisyystodistusta milloin tahansa ja ilman sitä saatat joutua viettämään muutaman tunnin putkassa. Poliisiasemalla huomasin, että useimmat virkailijat ovat varsin tuimia, samoin asuntolan toimistossa - ainakin jos sattuu pyytämään tai kysymään asiaa josta he eivät tiedä tai "eivät tiedä". Virallisia asioita hoitaessa suosittelen ottamaan slovakkia osaavan kaverin mukaan, jotta välttyy enimmältä "ei tietämiseltä". Töykeyteen ja kovisteluun täällä saattaakin törmätä, jos on tekemisissä viranomaisten tai virkailijoiden kanssa. Ehkä ajatuksena on, että asiat ja raskas byrokratia hoituvat sillä tavalla tehokkaimmin..? Tai sitten viranomaiskoneisto toimii, kuin Stanfordin vankilakokeessa ikään. Pelottelukulttuuri toimii ainakin lipuntarkastajien osalta, sillä minä kuulin tarinoita heistä jo Suomessa ja paikallisetkin näyttävät olevan hyvin huolissaan siitä, että matkalippu on minuutilleen voimassa. Sakko on tietysti paikallisten tulotasoon nähden kova (40€), mutta ilmeisesti tarkastajat sinänsä ovat pelottavia ja armottomia.

Hovoríte po slovensky? (Opiskele slovakkia!)
Viimeisinpänä ja postauksen muuhun sisältöön nähden jokseenkin myös vähäisimpänä asiana mainittakoon, että täällä puhutaan (ainakin toistaiseksi) melko huonosti englantia - mikä on tietenkin hyvä asia kielitaidon kehittymisen kannalta. Suosittelenkin ehdottomasti käymään ainakin intensiivikielikurssin ennen varsinaisen opiskelun alkamista. Ihmiset ovat täällä onneksi todella ystävällisiä ja auttavat, vaikka yhteistä kieltä ei löytyisikään. (Huom! Lue kuitenkin edellinen kappale virkamieskoneistosta.) Esimerkiksi slovakkia osaamaton portugalilainen vaihtarikaverini pääsi keittiöön näyttämään mitä hän haluaa syödä, kun ruokalista oli slovakiksi eivätkä tarjoilijat osanneet englantia. Muutamia viikkoja sitten minä puolestani yritin ostaa purkkaa kioskista, jonka myyjä puhui vain slovakkia. Koska en tiennyt mitä purkka on slovakiksi sanoin vain: "Máte..?" ("Onko teillä...?"), ja tein pureskelua muistuttavia eleitä ja osoittelin suutani. Myyjää tämä nauratti, mutta hän tiesi heti mistä oli kysymys. "Àno, máme žuvačku", sanoi hän, ja laittoi purkkavalikoiman tiskille :). Vähälläkin siis tarvittaessa pärjää. Aloitin muuten eilen slovakin B1-kielikurssin, jonka opettaja puhuu (ja osaa) ainoastaan slovakkia. Ainakin ensimmäinen opetustunti sujui, mutta katsotaan miten kokeilu jatkuu...