Tuesday, September 27, 2011

Matka Banská Bystricaan

Nyt alkaa kiire vihdoin helpottaa ja ehdin tulla taas kertomaan kuulumisiani. Sitten viime postauksen on taas tapahtunut vaikka mitä, mutta kerron nyt ensimmäisestä reissustani, jotten vallan kaikkea unohda. Tärkeimmät tämänhetkiset kuulumiset voisin kuitenkin nopeasti mainita: olen vihdoin saanut matkalaukkuni, sain Suomesta jo toisen vierailijan <3, tein reissun Wieniin ja eilen aloitin ensimmäisen varsinaisen kurssini yliopistolla! Sitten reissurapoon...

Olin siis ensimmäisellä viikolla vierailemassa tutorini Lucian kotona Banská Bystritcassa. Kaupunki on todella kaunis, vuorten ympäröimä pikku paikka. Korkealta Kellotornista katsottuna se näyttää satukaupungilta vanhoine taloineen ja vuorimaisemineen. Melkein voisi kuvitella hobittien asuvan jossain lähistöllä :)! Vierailuni aikaan Banská Bystricassa oli perinteiset markkinat (jarmok), joilla oli tarjolla slovakialaista ruokaa ja juomaa, käsitöitä sekä musiikkiesityksiä. Perinteisintä ostettavaa markkinoilla ovat kauniisti koristellut pikkuleivät, nuori "sadonkorjuuviini"(burciak) ja käsintehdyt puukauhat. Aiemmin tapana oli, että nuoret pojat ostaviat puukauhan ja läpsäyttivät sillä tyttöjä pepulle. Nykyisin läpsäyttely on harvinaisempaa ja sitä harrastavat lähinnä pikkupojat, mutta pääsinpä näkemään tämän jekun pari kertaa;).






















Markkinoilla oli todella paljon erilaisia käsitöitä: vaatteita, kenkiä, koruja, astioita, koriste-esineitä, nahasta tehtjyä lompakkoja ja vöitä jne... Hinnat olivat todella edullisia Suomeen verrattuna. Ostin markkoinoilta juhlamekon (15€), hopealangasta tehdyn sormuksen (5€), nahasta tedyn omenanmuotoisen kukkaron (15€) ja jämäkankaista ommellun laukun (15€). Lisäksi maistelin paikallista Urpiner-olutta (tummana), medovínaa (hunajaviiniä), lihavartaita valkosipulisten perunalettujen kera, erilaisia makeisia sekä tietenkin burciak-viiniä. Ruoka oli hyvää - ja tietenkin rasvaista. Punainen burciak maistui myös hyvältä, hieman happamalta marjamehulta, mutta oli varsin tiukkaa tavaraa. Varokaa siis, jos innostutte joskus maistamaan! Medovína on hyvin samanmakuista kuin suomalainen vaaleaglögi ja sitä tarjoillaankin usein kuumana juomana joulumarkkinoiden aikaan. Se maistui hyvältä kylmänä, joten taidan sitten lähempänä joulua myös lämmitettyä versiota.

Medovína (hunajaviini)

Käsinmaalattuja saviastioita

Upeasti koristeltuja perinteisiä pikkuleipiä 


Slovakialaisia makeisia

Vartaat valmistumassa

Kana-makkaravarras ja valkosipuliset perunaletut

Perinteistä juomaa: vasemmalla Kofola ja oikealla Banská Bystrican oma Urpiner-olut


 Puuastian valmistus meneillään

 Mustalaismusiikkia

Huikaisevan värikkäitä leivonnaisia (ja muutama ampiainen)

 Näkymiä Kellotornista



 

No comments:

Post a Comment